Aitomation teki tärkeää pioneerityötä Hämeenlinnan kaupungille Power Apps -toteutuksellaan. Ilppis Äppi helpottaa aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvien oppilaiden seurantaa.

 

Aitomation kehitti Hämeenlinnan kaupungille mobiilisti toimivan Ilppis Äppin, joka on tarkoitettu aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvien oppilaiden läsnäoloseurantaan. Microsoft Power Platformilla toteutettu sovellus helpottaa aamu- ja iltapäiväkerhojen ohjaajien työtä, sillä enää aikaa ei kulu käsin kirjaamiseen ja Exceleiden täyttämiseen. Ilppis Äppi toimii kaupungin työntekijöille tutussa Teams-ympäristössä. Mobiilisovelluksen tueksi Aitomation kehitti myös erillisen hallintasovelluksen.

”Saimme palveluntilaajalta toiveet, millaisia toiminnallisuuksia sovelluksessa olisi oltava. Kävimme myös paikan päällä seuraamassa ohjaajien työtä, minkä pohjalta teimme käyttöliittymäsuunnitelman”, projektipäällikkö ja sovellusarkkitehti Pekka Sahlsten kertaa.

Sovelluksesta kehitettiin ensin versio, jota pilotoitiin pienellä käyttäjäryhmällä tammikuussa 2022. Pilotista saatujen palautteiden pohjalta Ilppis Äppiin lisättiin muun muassa massakirjaukset mahdollistava ominaisuus, joka nopeuttaa ohjaajien työtä entisestään. Oppilaiden läsnä- ja poissaolokirjauksia voi myös tehdä ja korjata jälkeenpäin.

”Testaajat toivoivat mahdollisuutta kirjata sovellukseen poissaolojen syyt, esimerkiksi sairastumisen. Lisäsimme myös lasten kokonaislukumäärän.”

”Ilppis Äppi vapauttaa työaikaa rastilistojen ja Excelin pyörittelyyn kulunutta aikaa muutaman tunnin kuukaudessa”, kehuu Seminaarin koulun kouluohjaaja Kimmo Hyvärinen Hämeenlinnan kaupungin blogissa.

Myös Sahlsten kiittelee vuorovaikutuksellisesta ja joustavaa yhteistyötä, jossa edettiin iteroiden. Aitomation ylläpitää Ilppis Äppiä edelleen ja on toteuttanut siitä jo ensimmäisen jatkokehitysversion, jossa vanhemmat ja huoltajat voivat ilmoittaa lastensa tulevat läsnäoloajat ja poissaolot ennakkoon ohjaajien tietoon. Uusi versio on tarkoitus ottaa käyttöön ensi lukuvuonna.

”Työajan ja -määrän vähenemisen ohella yksi Ilppis Äppin konkreettisista hyödyistä on sen tuoma turvallisuus, kun oppilaiden olinpaikoista on reaaliaikainen tieto. Sovellus keventää myös kaupunkien ja kuntien työmäärää, kun laskutustiedot saadaan kootusti”, hän tiivistää.


Onko yritykselläsi tarve liiketoimintaprosessien tehostamiseen, ota yhteyttä myyntijohtajaamme Jari Jaatiseen: +358 45 847 5050, jari.jaatinen@aitomation.fi

Submit a comment

You may also like

SOK Prosessilouhinta: Näin prosessilouhinnalla luodaan liiketoiminta-arvoa
SOK Prosessilouhinta: Näin prosessilouhinnalla luodaan liiketoiminta-arvoa
5 marraskuuta, 2024

Keväällä 2024 Aitomation ja SOK toteuttivat prosessilouhinnan pilotoinnin valikoituihin ostolaskujen käsittelyprosesseih...

Kokemuksia asiakasportaalin kehittämisestä Power Pages -työkalulla
Kokemuksia asiakasportaalin kehittämisestä Power Pages -työkalulla
12 kesäkuuta, 2024

Kokemuksia asiakasportaalin kehittämisestä Power Pages -työkalulla Toteutimme asiakkaallemme vaativan Power Pages -pohja...

Prosessikehitys auttaa kokonaisvaltaisesti
Prosessikehitys auttaa kokonaisvaltaisesti
25 huhtikuuta, 2024

Tero Tomukorpi on leanista ja datasta innostuva konsultti, joka tuntee prosessien kehittämisen salat.